16.5.2009 Uudet kisasivut
Kisasivut muuttavat kevään aikana uuteen osoitteeseen:
http://himosoffroadpro.sportti.info/
Kilpailun sähköpostiin (himoscc@veevee.info) lähetetyt viestit välitetään uudelle kilpailusihteerille Minna Korppilalle ja kilpailunjohtaja
Seppo Savolle.
6.4.2009 2009 kisan 1. info
Vuoden 2009 Himos CC on myös PM-kilpailu. Kilpailupäivien aikataulu vahvistetaan lähiaikoina, mutta jo nyt voidaan luvata
ohjelman pohjautuvan perinteiseen kaavaan; perjantaina ilmoittautuminen, katsastus ja rataan tutustuminen. Lauantaina ja sunnuntaina
ajetaan kilpaa. Ilmoittautuminen avataan tänä vuonna touko - kesäkuun vaihteessa.
12.8. Tulosdataa kilpailusta
TR-tuotannon sivuilta
löytyvät luokittain aika-ajojen tulokset ja kierrosajat sekä kilpailusta tulokset, kierrosajat ja kierroskartat.
10.8. Palautetta toivotaan
Tapahtuman edelleen kehittämiseksi järjestäjät toivovat palautetta tämän vuoden järjestelyistä.
Myös kehittämisideat ja toiveet ovat tervetulleita.
Palauttetta toivotaan kilpailun viralliseen sähköpostilaatikkoon
himoscc@veevee.info.
Kiitos kaikille osallistujille ja yhteistyökumppaneille ja erityisen iso kiitos yli sataan henkilöön nousseelle talkooporukalle.
10.8. Tarkkala Yleisen luokan vauhdikkain
Yamaha Himos OFFROADPro Race Days kilpailun päälähdön, yleisen luokan, voittajaksi ajoi Marko Tarkkala. Hänen lisäkseen toiseksi ja kolmanneksi
sijoittuneet Valtteri Salonen ja Jari Mattila ehtivät kiertää 15 kierrosta. Palkintobodiumille pääsi tänä vuonna 14 kierroksella.
10.8. Peränen B-luokan paras
Petri Peränen ajoi Yamahallaan B-luokan voittoon. Toiseksi sijoittui Mäntsälän MK:n Marko Koli ennen Keski-Suomen MK:n Mikko Sirosta.
10.8. Weckman veteraaniluokan voittoon
Veteraaniluokan voitto ratkesi loppusuoran alussa,
kun Peter Weckman ohitti extreme -osuuden rengasesteeseen kaatuneen Kari Helinin.
Luokan kolmanneksi ajoi Hannu Heikkilä.
10.8. Sunnuntai aloitettiin auringonpaisteessa
Sunnuntain ensimmäinen kilpailulähtö ajettiin aurinkoisessa säässä.
Nuorten luokan voittoon ajoi Turun Moottorikerhon Markus Rosnell.
Naisten kilpailun voitti Keski-Suomen Moottorikerhon Maire Jäntti.
9.8. Tero Kivimäki harrastajaluokan voittoon
Sateet loppuivat ja pilvet väistyivät varsinaisten kilpailulähtöjen alkaessa.
Harrastelijaluokan voittoon ajoi Tero Kivimäki, toiseksi Jukka Suominen ja kolmanneksi Tero Manninen.
Kilpailut jatkuvat sunnuntaiaamuna. Sunnuntaiksi kilpailureittejä kunnostetaan ja myös muutokset pelto-osuuksilla ovat mahdollisia.
9.8. Aika-ajot ajettu
Aika-ajot kaikissa luokissa on ajettu ja harrastelijaluokan kisa on juuri käynnistymässä. Aika-ajojen tulokset löytyvät
tuloslinkin takaa. Kuvalinkit sisältävät noin 200 kuvaa perjantailta ja lauantailta.
8.8. Sateeseen on varauduttu
Viikonlopun sääennusteita tarkkailleet ratamestarit ovat varautuneet rankkoihin sateisiin.
Pehmeiden paikkojen osalta reitille on tiedusteltu varareitit ja pienet ratamuutokset eri luokkien välillä ovat myös mahdollisia.
Perjantaiaamun ennusteiden valossa pahin sadealue ylittää Jämsän jo perjantain aikana.
7.8. Yleisöllä vapaa pääsy
Kilpailutapahtumasta kiinnostuneille tiedoksi, että yleisöltä ei peritä pääsymaksuja.
Kilpailukeskuksessa on useita esittely- ja myyntipisteitä ja rinneravintola on avoinna.
7.8. Talkoot käynnissä
Kilpailun reitin ja kilpailukeskuksen rakentamisessa on päästy hyvään vauhtiin. Reitti on jo merkitty maastoon ja nauhoitus
tehdään torstain aikana. Reittiin voi tutustua ennen kilpailua jalkaisin tai polkupyörällä.
4.8. Telaketju
Himos Areenan lauantai-illan esiintyjänä on Telaketju, joka mainostaa itseään Pohojanmaan stydeimmäksi poikabändiksi.
Liput maksavat kympin ja niitä voi varata ennakkoon
Himos Areenan kotisivujen kautta.
28.7. Numerot jaettu
Tämän vuoden kilpailuun ilmoittautui määräajassa 530 kuljettajaa. Harrasteluokan jonossa on 13 kuljettajaa.
Lähtöluetteloon on kirjattu kilpailunumerot. Toivomme kaikkien kilpailijoiden tutustuvan kisasivuilla julkaistuihin
kilpailuohjeisiin. Järjestäjä ei lähetä erillistä ajajapostia.
24.7. Lisää paikkoja harrastelijoille ja naisille
Kilpailunjohtaja on neuvottellut kilpailuun lisää ajanottopondereita. Harrasteluokkaan voidaan siten ottaa mukaan 180 osallistujaa.
Luokkaa on silti edelleen täynnä ja jonossa lisäyksestä huolimatta lähes 20 kuljettajaa. Viime vuonna 18 ajajan jonosta kaikki pääsivät mukaan kisaan.
Edelleen toivomme kaikista harrastelijaluokan peruutuksista tietoa suoraan kilpailusihteerille.
Kilpailunjohtajan päätöksellä naisille on on annettu erillinen oikeus osallistua naisten luokan lisäksi harrastelijaluokkaan.
21.7.2008 Yleisen sarjan voittajalle 300€
Ilmoittautuneiden kilpailijoiden määrä on ylittänyt 500 rajan.
Ilmoittautumisaikaa on vielä tämän viikon perjantaihin.
Harrastaelijaluokkaan on jonossa noin 20 kuljettajaa.
Yleisen luokan voittaja kuittaa 300 euron stipendin.
Muiden luokkien palkinnoista tiedotetaan lähempänä kilpailua.
10.7.2008 Veteraaniharrastajille
Kilpailun järjestäjät toivovat harrastelijaluokkaan ilmoittautuneiden veteraani-ikäisten kuljettajien vaihtavan
luokkansa veteraaneihin, koska harrastelijaluokkaan jono kasvaa joka päivä. Vaihtaminen tapahtuu sähköpostilla tai textiviestillä
kilpailusihteerille: himoscc@veevee.info gsm 050 430 2070.
1.7.2008 Jonotuslista
Harrastelijaluokkaan perustetaan ilmoittautumisajan päätyttyä jonotuslista.
Jonotuslistalle ilmoittautudutaan lähettämällä kaikki ilmoittautumisohjelmassa vaadittavat tiedot
sähköpostilla kilpailun sihteerille himoscc@veevee.info,
joka nostaa ajajia lähtöluetteloon peruuttaneiden tilalle. On toivottavaa, että kaikista
peruutuksista lähetetään sähköposti tai
tekstiviesti kilpailun sihteerille numeroon 050 430 2070. Peruutuspaikan saaneille kilpailijoille
lähetään tieto sähköpostilla.
Ilmoittautumisajan ollessa käynnissä vapautuvien paikkojen seuranta ilmoittautumispalvelussa on ajajien omassa
seurannassa.
7.6.2008 Luokkamuutoksen voi tehdä sähköpostilla
Ilmoittautumispalvelussa aukeavat lähiaikana kilpailuun lisätyt B-luokka, veteraanit ja nuoret. Jo ilmoittautuneet kuljettajat,
jotka haluavat vaihtaa johonkin lisätyistä luokista, voivat tehdä muutoksen lähettämällä muutosilmoituksen sähköpostilla
kilpailusihteerille, joka tekee muutoksen tietoihin uusien luokkien auettua.
Muutosviestissä tulee olla kilpailijan nimi, kerho ja uusi luokka. Viestin otsikoksi mielellään "luokkavaihto".
6.6.2008 Luokkia lisätty
SML:n hallitus on tarkentanut Crosscountryn lajisääntöjä. Päivitetyt säännöt julkaistaan SML:n sivuilla ensi viikolla.
Tänään päivitetyissä kilpailukutsussa ja -ohjeessa on huomioitu sääntöihin tehdyt tarkistukset.
Pyydämme kaikkia jo ilmoittautuneita tarkistamaan, että olette oikeassa luokassa.
27.5.2008 Ilmoittautuminen avattu
SML on myöntänyt kilpailuluvan Yleisen-, harraste- ja naisten luokan
kilpailulle ja niiden osalta ilmoittautuminen Kalkun ilmoittautumispalvelussa on avattu.
Vasemmasta valikosta löytyy linkkki kilpailukutsuun ja
ilmoittautumiseen. B-, veteraani- ja nuorten luokkien avaaminen tapahtuu liiton hallituksen
käsiteltyä esitys tarvittavista sääntömuutoksista. Sääntömuutoksista päätetään 5.6.2008, jonka jälkeen
kilpailukutsua ja kilpailuohjeita täydennetään.
13.5.2008 Sivut päivitetty
Pitkän talven jälkeen kisasivut heräävät henkiin.
Kilpailukutsu ja aikataulu vuoden 2008 kilpailulle julkaistaan ja ilmoittautumispalvelu avataan heti,
kun Moottoriliitosta saadaan kilpailulupa.
24.11.2007 Vuoden 2008 kisa
Vuoden 2008 kilpailu ajetaan 9. - 10.8. Kilpailuformaatti noudattelee vuoden 2007 kilpailua.
12.8.2007 Samuli Aro Himoksen ykkönen
HIMOS OFFROADPro CC:n A-luokan lähdön voitti Samuli Aro. Kilpailujen päätösnumerona ovat
palkitsemisseremoniat. Yleisömääräksi laskettiin noin 10000 henkilöä.
Kiitos kaikille osallistujille, yhteistyökummpaneille ja järjestelyihin
osallistuneille talkoolaisille. Ensi vuonna uudellen!
12.8.2007 Weckman B-luokan kunkku
B-luokan kilpailussa nopeinta vauhtia piti Peter Weckman. A-luokan kuljettajien
varusteisiin ei saatu lähetinreppuja mahtumaan, joten GPS-seurantakokeilu
jäi B-luokan varaan. Kokeilu oli rohkaiseva ja kehitystyö jatkunee.
12.8.2007 Viljakainen veteraanien ykkönen
Veteraanien luokan voittajaksi ajoi Pekka Viljakainen. Pian alkavan B-luokan kuljettajista
aika-ajojen 5 parhaalla on mukanaan seurantalaite, joka mahdollistaa heidan ajonsa seurannan webissä.
Katso linkki valikosta tai aikaisemmasta uutisesta.
12.08.2007 Gps-seuranta
HIMOS OFFROADPro kisaa voit seurata myös webin kautta.
Seuranta-sivulla
voit ladata seurantaohjelman ja kello 13:30 B-luokan startatessa ryhtyä seuraamaan kisaa.
Online seuranta tarjotaan B-luokan ja A-luokan kisasta. Seuranta tallentuu palvelimelle ja kisaa voi
siis seurata myös jälkilähetyksenä.
12.8.2007 Heimonen ja Nyqvist
Toisen kilpailupäivän ensimmäisessä startissa voittajiksi ajoivat Joonas Heimonen nuorten luokassa ja
Marita Nyqvist naisten luokassa. Aikataulua on lisämääräryksellä muutettu sunnuntaiksi siten, että
B-luokka alkaa klo 13:30 ja A-luokka 16:15.
11.8.2007 Jouni Koskinen voitti harrasteluokan
Harrasteluokan kilpailussa kolmen kärki oli Jouni Koskinen,
Matti Sipilä ja Tommi Laine. Tulokset tulossivulla ja kuvia kisasta
kuvagalleria kolmosessa.
11.8.2007 Aika-ajot käynnissä
Kilpailun aika-ajot on saatu vauhtiin. Tulokset löytyvät
tästä. Valokuvia lauantain tapahtumasta kuvagalleria kakkosessa.
10.82007 Perjantai-illan tunnelmia ja faktaa
Perjantaina suuri määrä kilpailijoita huoltojoukkoineen saapui Jämsään tutustumaan Himoksen oloihin
ja erityisesti kilpailureittiin. Valitettavia peruutuksiakin loukkaantumisten ja pyörärikkojen johdosta
jouduttiin kirjaamaan. Ensimmäisen varsinaisen kisa-aamun valjetessa näyttäisi kilpailuihin starttaavan
kaikkiaan 518 kuljettajaa. Jako luokkien kesken on A=55, B=147, Harraste=161, Naiset=9,
Nuoret=66 ja veteraanit=80.