4.2.2007 Remes ja Koivu voittoihin
Sami Remes voitti ilmakivärin Y-sarjan ja nousee samalla kotimaisen rankinglistan kakkoseksi. Viivi Koivu voitti naisten ilmakiväärikilpailun kotimaisella kärkituloksella 398. Finaalin alkupuoliskon ajan Koivu hätyytteli myös uutta finaalin SE-tulosta. Tulokset ja tuloskortit on päivitetty tulossivuille.

3.2.2007 Jahnsson voittoon kauden kärkituloksella
Ilmapistoolin Y-sarjan finaalikilpailussa Kai Jahnsson ja Teemu Tiainen kävivät jännittävän kilpailun, jossa voittajaksi selvisi kolmen kymmenyksen erolla Jahnsson. Jahnssonin peruskilpailun tulos 580 nostaa hänet kauden kotimaisella rankinglistalla ykköseksi.

Myös naisten ilmapistoolikilpailun voitto ratkesi vasta viimeisellä laukauksella. Siihen asti kilpailua johtanut Mirja Nevansuu joutui luopumaan kärkipaikasta ja voittajaksi nousi Kirsti Kaaro. Tulokset löytyvät tuloslinkin takaa.

29.1.2007 Eräluettelot päivitetty
Eräluettelo on päivitetty maanantaiaamuna 29.1. Aikataulussa ei muutoksia, mutta muutaman erän ampumapaikoissa on tehty uusia järjestelyjä.

25.1.2007 Eräluettelo
Eräluettelo on julkaistu web-versiona ja ladattavana word-tiedostona.

24.1.2007 Kisa-aikataulu
Pieksämäen kisojen aikataulu on lyöty lukkoon, sille on saatu TA:n hyväksyntä ja se löytyy pdf-tiedostona vasemmalla olevasta valikosta.

24.1.2007 päivityksiä
Sivuilla oleva ilmoittautuneet -lista on päivitetty 24.1.2007 klo 22.
Jämsän kisasivuille on lisätty kuvagalleria. Käy katsomassa. Myös Pieksämäeltä on luvassa kuvia kisasivuille ja yleisölle näytetään kisapaikalla ampujista muutakin kuin selkäpuoli.

22.1.2007 ilmoittautuneiden lista julkaistaan tiistaiaamuna
sunnuntain ja maanantain aikana ilmoittautumisia on tullut runsaasti ja tietojen keruu sähköposteista on käynnissä. Ilmoittautumiset päivitetään maanantai-illan aikana, mutta julkaisu saattaa venyä tiistain puolelle.

18.1.2007 Ilmoittautumisaikaa maananantaihin
Kirjeitse lähetettävät ilmoittautumiset pitää huolehtia postiin viimeistään perjantaina. Sähköpostilla ilmoittautumiset ethivät vielä maanantaina 22.1. Kisasivuille on päivitetty ilmoittautuneiden tilanne 17.1.

10.1.2007 Savonsolmu kisamajoittajaksi
Ampujille tuttu Hotelli Savonsolmu majoittaa Pieksämäen ilma-asekisojen osallistujat edullisesti. Muista varausta tehdessäsi kysyä kisatarjousta koodilla "ampuja".

5.1.2007 Ilmoittautuneet päivitetty
Ilmoittautumisaikaa on vielä runsaasti, mutta muutaman kerran on postilaatikko kilahtanut. Tahti kiihtynee, kun Kotkan tulokset lisätään rankinglistalle ja SM-kilpailuihin vaadittavat tulosrajat alkavat hahmottua. Pieksämäen urheilutalohan on tunnetusti valoisa ja siten erinomaisten tulosten areena. Ilmakiväärin ja -pistoolin voimassa olevista Suomen ennätyksistä yhdeksän on ammuttu Pieksämäellä.

29.12.2006 Tarkistathan ilmoittautumisesi tiedot
Ensimmäinen listaus ilmoittautuneista kilpailijoista on nyt julkaistu. Julkaistujen listojen perimmäinen tarkoitus on, että ampujat voivat tarkistaa tietojensa olevan oikein jo ennen eräluetteloiden laadintaa. Tästä eteenpäin lista päivitetään kerran viikossa. Ilmoittautumisaika päättyy maanantaina 22.1.2007 klo 16.

20.12.2006 Ensimmäiset ilmoittautumiset
Pieksämäen kisojen ensimmäiset ilmoittautumiset on kirjattu. Kotiareenallaan ampuva Pauliina Frilander haastaa kisaan kivääriampujat N20 ja N -sarjassa. Pistoolin Y sarjaan nopeimpina ilmoittautuivat Jyrki Turja ja Jarmo Salo.

7.12.2006 PiekSAn kisasivut auki
Pieksämäen ilma-asekilpailujen 2007 kisasivut on avattu. Tällä uutispalstalla ajankohtaisia tiedotteita ja kisainfoa.